keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Uusia ajatuksia

Mulla olisi pitänyt olla tiistaina (21.6) Saaran tallilla tunti. Menin katsomaan listoja ennen tuntien alkua, että ketä meidän tunnille oli tulossa. Huomasin, että meitä olisi ollut 9 ja olisi voinut tulla ehkä jopa lisää. Sitten aloin miettiä, että enhän minä voi maksaa 27€ siitä, että en voi ratsastaa kunnolla, koska kokoajan tyylii joku olisi edessä ja muutenkaan yhdessä tunnissa olisi aika vaikea antaa kaikille monipuolisesti opetusta. Silloin päätettiin kaverini Julian kanssa mennä naapurissa olevan uuden tallin tunnille kokeilemaan minkä laista siellä olisi.

Menimme kysymään Ullalta (naapuritallin omistaja), että olisiko meille mitään tuntia johon mahtuisimme. Meidät pistettiin sitten klo. 19-20 olevalle Helppo B tunnille. Noin klo. 18 menimme sinne sitten uudestaan katsomaan ketkä hevoset meille oli laitettu. Minulle oli laitettu Peppi niminen puoliverinen, jonka säkä oli noin 170cm. Ensin mietin vähän, että mitäköhän tästäkin tunnista tulee, koska olen ehkä enemmänkin poniratsastaja ja minulla ei ole paljoa kokemusta "isoista" hevosista. Olin kuitenkin kuullut Pepistä niin paljon hyviä kommentteja ja muutenkin, että se olisi tosi kiva niin eipä mulla sitä mitään sitä vastaankaan ollut.
Peppi<3
(kuva otettu talli sivuilta)

Peppi on tullut sen verran vasta uudelle tallille, että sen kanssa piti olla pitkillä ohjilla vähän varuillaan, että jos se lähtee nii on "valmiina", ettei todennäköisesti tipu:D. Tunnin aiheena oli siirtymiset ja teimme niitä keskiympyrällä. Heti kun olimme koonneet ohjat tuntumalle siirryimme keskiympyrälle. Siinä aloimme hakemaan vähän tuntumaa uusista hevosista ja testailemaan miten ne reagoivat mihinkin. Peppi tuntui heti tosi kivalta ja sellaiselta, jolla minun oli helppo keskittyä ratsastukseen. Pienen hakemisen jälkeen alettiin asettamaan ja taivuttelemaan hevosia ja minulle tuli aika nopeasti se selväksi, että jos jään kannattelemaan sitä niin se alkaa heti painamaan kädelle. Teimme käynissä myös vuorotellen pysähdyksiä.

Ravissa jatkoimme keskiympyrällä taivutteluita. Peppi kulki aika helposti peräänannossa, mutta jos jäi kannattelemaan sitä niin se muuttui samalla myös aika helposti etupainoiseksi ja alkoi kompuroimaan. Ravissa teimme myös yksitellen siirymisiä käyntiin. Peppi oli niissäkin tosi mukava, mutta meinasin vain itse jäädä roikkumaan suusta, jolloin meille meinasi tulla ns. vetokilpailu.

Aloimme nostaa ravin kautta pieniä laukkapätkiä keskiympyrälle. Peppi oli aika kivasti avuilla ja laukkakkin nousi aika kivasti. Minulla itselläni oli vaan välilla sellainen ongelma, että laukan noustua jäin vain "matkustamaan" vaikka minun olisi pitänyt olla tukemassa sitä laukkaa siinä hevosen vierellä. Loppua kohden saimme kuitenkin tosi kivojakin nostoja ja Peppikin tuntui tosi mukavalta. Otimme vielä toiseen suuntaan käynnistä nostoja ja ne onnistuivat heti aika hyvin.

Tunnista minulle jäi tosi hyvä fiilis sekä Pepistä ja Ullasta (opettaja). Minulla onkin seuraava tunti keskiviikkona ja menemme silloinkin todennäköisesti koulua. Meidän opettaja Salla Saaran tallilta saattaa tulla katsomaan, koska Ulla valmentaa häntäkin niin Salla haluaa nähdä miten Ulla opettaa meitä:).

Seuraava pistaus on todennäköisesti seuraavasta Ullan tunnista, joten siihen asti näkemiin<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti